ReijoVuorento Reilu ja oikeudenmukainen stadi

Onko meillä liikaa velkaa?

 

Julkisen velan kasvua on kauhisteltu - Suomi kuulemma on ylivelkaantunut -  jotkut jopa väittävät meidän vievän lastemme tulevaisuutta velkaantumalla?

Varsin hyvin tiedämme, että Suomi kuuluu Euroopan vähävelkaisten maiden joukkoon, vaikka se ylittääkin ns. Maastrichtin sopimuksen kriteerin 60 %:n rajasta suhteessa kansantuotteeseen. Useimmissa maissa velkasuhde on meitä korkeampi, kuten Euroopan talousveturi Saksassa. Mistä oikein on kysymys?

Saan olla mukana Kuntien takauskeskuksessa. Takauskeskus (KTK) on viranomainen, joka takaa kuntarahoituksen(KuRA) varainhankinnan maailmalta. Kura lainottaa kuntia ja kuntayhteisöjä laissa säädetyin edellytyksin toimintoihin jotka kuuluvat kunnan toimialaan. KTK:n kuin Kura kin ovat luottoluokituksen piirissä. Niiden luokitus noudattelee valtion luokitusta.

Pari vuotta sitten olimme S&P:n vieraana ja kuulimme luottoluokittajan arvioita niin Euroopasta, Suomesta kuin Suomen julkisista toimijoista. Isännät kertoivat luokituksen käytännön toteuttamisesta ja päätöksenteosta. Ensin arvioidaan poliittisen järjestelmän ja hallinnon toimivuus, sitten talouden rakenteet mukaan lukien julkiset toimijat. Myös mahdollisuudet omaan rahapolitiikkaan otetaan huomioon. Arvioinnin jälkeen S&P:n luokituskomitea ratkaisee äänestämällä kohteen luokituksen kohtalon - aleneeko, pysyykö ennallaan vai kenties jopa nousee?

Tapaamisessa tiedusteltiin myös näkemystä EU:n rahaliitosta ja taloudenhoidosta. Kritiikki oli murskaava ja sen kärki kohdistui ensisijaisesti siihen, että kaikille maille asetetaan samat tavoitteet maan historiasta ja talouden sopeutuskyvystä huolimatta. Heidän mukaansa esimerkiksi Kreikan velkakestävyys ei juuri koskaan ole ollut korkeampi kuin 10 % / BKT kun taas Saksan velkakestävyys on ainakin 100 % ja sama koskee myös Suomea. Miksi näin?

Aikanaan talous - ja vakaussopimus tehtiin Euroopan taloudellisesti heikompien, lähinnä etelä- Euroopan maiden ehdoilla. Luotiin järjestelmä jotka sopii valtaosalle Euroopan maista. Sopivatko ne sitten myös meille? On todettava, että eivät sovi Suomeen eivätkä myöskään muihin pohjoismaihin.

Tämä kahdesta syystä: kun muualla Euroopassa julkinen talous on lähestulkoon sama kuin valtion talous, niin pohjoismaissa on hyvin laaja ja taloudellisesti merkittävä paikallishallinto, jonka osuus julkisesta kulutuksesta ja rahoituksesta on erittäin suuri. Toinen syy on, että valtioissa, joiden pohjalta kasvu-ja vakaussopimuksen ehdot tehtiin, julkisella sektorilla ei juurikaan ole vaihtokelpoista omaisuutta eikä rahoitussaamisia. Juuri tätä niin sanottua nettovelkaa (= bruttovelka - rahoitussaamiset) , luokittajat tarkastelevat.

Miten sitten sijoitumme maailman rankingissa nettovelalla mitattuna? Tässä tuoreimmat saatavissa olevat tiedot :

Olemme siis IMF:n mukaan maailman toiseksi vähiten velkaisin Norjan jälkeen maa siitäkin huolimatta, että ylitämme tuon maagisen 60 %:n rajan. Todellisuudessa valtiollakin on niin merkittävästi rahoitussaamisia, että sen nettovelka lienee jossain 25 %:n paikkeilla. Kun tähän lisätään ylijäämäiset paikallishallinto ja sosiaaliturvarahastot, on tilanteemme tältä osin ainakin kohtuullinen ja juuri tämän vuoksi olemme toiseksi korkeimmassa luottoluokituksessa koko maailmassa.

Mutta eikö kuntatalous sitten ole alijäämäinen kun esimerkiksi pm. Sipilä ja vm. Orpo mediassa näin väittävät?

Todellisuudessa kuntatalous on ollut ja on ylijäämäinen - tätä talouspoliittista teatteria on tarkoituksella ylläpidetty omien tavoitteiden ajamiseksi jo pitkään. Mistä sitten oikein on kysymys?

Kysymys on ollut ja on erilaisista kirjanpitokäytännöistä. Kunnat soveltavat liikekirjanpitoa kun taas valtio käyttää kansantalouden tilinpitoa, jossa investoinnit rahoitetaan kerralla kokonaan ko vuoden budjettivaroista. Liikekirjanpidossa ne jaksotetaan jopa useille kymmenille vuosille.

Kansantalouden tilinpidon mukaan kunta on alijäämäinen, jos sen ko vuoden investoinnit ja käyttömenot ylittävät käyttötulot. Eli suomeksi sanottuna, kunnan pitäisi ensin säästää etukäteen koko investointi ja vasta sitten laittaa se toimeen. Näin esimerkiksi metron tai sairaalan rakentamisen kustannukset tulisi ensin säästää ja vasta sitten toteuttaa. Alijäämällä tässä yhteydessä tarkoitetaan siis suhdetta velattomuuteen.  

Onko tässä sitten mitään järkeä? Vastaus on, että ei järjen hiventäkään. On aivan normaalia elämänmenoa, että ajallisesti pidempikestoisissa hankkeissa menot, myös lainanhoitokustannukset jaksotetaan ja rahoitetaan pidemmällä aikavälillä.  

On selvää, että syömävelalla ei voida elää ja sen kasvattaminen on jossain vaiheessa loputtava. Tämä siis koskee valtiota, joka oikeasti on alijäämäinen ja tarvitsee sopeutusta ja lisävelan kasvun hillintää. Entä sitten muut toimijat?

Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta on runsaat 18 miljardia euroa. Lainanotto on kohdistunut ja kohdistuu kasvua ja työllisyyttä tukeviin investointeihin. Investointien omarahoitusosuus on jo noin 70 %, kun se vastaavasti yksityissektorilla on noin 40 %. Pitäisikö kuntien siis lopettaa lainarahalla investoiminen ja siirtyä etukäteissäästämiseen kuten varsin yleinen talousoppi on?

Ei tietenkään tule siirtyä - on myös sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden kannalta tärkeätä, että isoja hankkeita, kuten vaikkapa Helsingin keskustatunneli, toteutetaan edullisella velkarahalla heti kun se on mahdollista eikä sitten joskus myöhemmin.  

Vähälle keskustelulle on jäänyt se megaluokan ero, johon tilinpidon eri käsitteet johtavat. Tilinpidon, johon esim. Sipilä ja Orpo tukeutuvat, kuntien kumulatiivinen ”alijäämä” (=nettoluotonanto) pitäisi olla jo yli 16 miljardia euroa. Todellisuudessa kuntien taseissa on yli 10 miljardin euron ylijäämä.

Ero on siis kasvamassa aivan tähtitieteellisiin mittoihin ilman, että siitä juuri keskustellaan. Sama koskee vaikkapa sotea. Nyt siis valtaa ja vastuita siirretään tasapaino- ja ylijäämätaloudesta, eli kuntataloudesta alijäämätalouteen, eli valtiontalouteen - ja maan hallitus puhuu ”leveämmistä hartioista”.

Lainanotto on yksi rahoitusmuoto. Vastuullinen julkisen talouden hoito edellyttää, että eri rahoituslähteitä tarkastellaan objektiivisesti. Kun korko on nollassa tai jopa miinusmerkkinen, on tietenkin vastuullista kasvattaa lainasalkkua sen sijaan, että myytäisiin vaikkapa edes muutaman prosentin tuottavaa omaisuutta.

Korkoriskistä puhutaan paljon. Vastuullinen taloudenhoito edellyttää tietenkin kaikkeen varautumista ja myös rahoitussalkun koostumuksen muuttamista nopeastikin. Juuri siksi lainojen viitekorot ovat ns. lyhyessä päässä.

Olemme siis IMF:n mukaan maailman toiseksi nettovelattomin maa. Kun lainanhoitokustannukset ovat alhaalla, meillä on varaa kasvattaa lainasalkkuamme ja käynnistää merkittäviä talouden kasvua ja työllisyyttä tukevia investointeja. Samalla valtion on laitettava syömävelkansa kuriin

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat